Kokeilen jonkunverran pureskella avioeron aikana tulleita ajatuksia ennen kuin syljen ne tänne. Mutta tänne ne kaikki tulee.

Lähtökohtana on 7 vuoden suhde josta jäi jäljelle vajaat 2 vuotta naimisissa, koira, 2 lasta. Ja tietenki erittäin paljon muistoja ja tunteita, niin hyviä kuin pahojakin. Jos ei nyt pahoja niin synkkiä.

Kaikella mikä päättyy on jollain tavalla jokin alkukin ja siitähän tämä lähtee.

 

Olin eronnut edellisestä avovaimosta riitaisesti puolivuotta aikaisemmin(löysi jonkun uuden). Enkä todellakaan ollut tehnyt "hyvää eroa". Kamojen siirtelyn jälkeen aika kului töissä,baareissa ja erilaisissa irtosuhteissa. Olin jo junnun vakaudella päättänyt etten hetkeen edes yritä seurustelua.

Sitten yhtenä iltana nykyinen ex ilmestyi työpaikalleni, eikä todellakaan jättänyt epäselväksi sitä että oli minusta kiinnostunut. En alkuun lämmennyt edellisen illan kohmelon takia ajatukselle uudesta daamista yhtään ja yritin kohteliaasti olla välinpitämätön. Exän sinnikkyys palkittiin piirrityksen jälkeen, kun huomasin et se oikeesti HALUSI mua. (oli noin äkkiseltään aivan uskomattoman hienoa.) Sovittiin sitten deitit, jotka meinasin jättää väliin jollain huonolla tekosyyllä. Onneksi en sitten jättänyt...

Alkoi tapahtumaan tän jannun elämässä sellasella vauhdilla, että vasta nyt eron jälkeen tajuaa painaa jarrua ja miettiä noita vuosia.

Hän oli niin jäätävän kaunis,mukava,nauravainen,pirteä,avulias,hyvä sängyssä, ei valittanut, sopivan naiivi maalaislikka ja yksinkertaisesti häikäisi elämän aina kun kuulin hänen nimen, oltiin samassa huoneessa tai puhuttiin puhelimessa. Ei ollut sellasta tilannetta tai päivää mitä ex ei pystynyt puheellaan tai pelkästään hymyilevillä silmillään parantamaan. (mietin yhä et käyttääkö se piilareita) :D Rymyreissut vähenivät, mutta eivät kokonaan loppuneet. Sen verran oli muistissa edellisestä suhteesta, että kavereihin pitää yhteyden säilyä vaikka diggailiskin uudesta ihastuksesta. Tuntui, että elämä alkoi hymyilemään pikästä aikaa kunnolla. Samaan syssyyn sain hakemani uuden duunin ja alkoi tuntumaan "aikuiselta". Ikää oli huikeet 21.

Tyylimme vaatteissa, musiikki maku, huumori ja ennakkoluuloton asenne huomiseen olivat yhdistäviä tekijöitä. Hänen yöpöydällä ollut kirja lämmitti minua tosin paljon kun oletin, että ex vielä lukisin "kaiken" muun yhteisen lisäksi. Toisilla treffeillä kävelttin kaduilla ja valittiin ikkunoista design-huonekaluja meidän yhteiseen kämppään. Vitsaillen tosin,mutta en pitänyt ajatusta yhteen muuttamisesta sellaisen likan kanssa yhtään mahdottomana. Mikään ei oikeastaan tuntunut enää mahdottomalta toisilla treffeillä. Niiden päätteeksi puolitosissaan lupasinkin lähteä viikon päästä reissuun vaikka rahaa ei senttiäkään tainnut taskussa olla. Reissuun lähdettiin ja tunteet räjähti nuoren miehen päässä oikein kunnolla. Spontaani reissu aivan tuntemattomaan paikkaan uskomattoman mukavan ja kauniin daamin kanssa. Ei paha.

Alettiin pitämään käytännössä yhtä osoitetta ja avaimenkin taisin melkein heti saada. Kaikki meni loistavasti ja tuhottu taloustilanteenikin alkoi näyttämään toipumisen merkkejä. Alettiin muuttoa yhteiseen asuntoon tehdä jo 4 kuukautta ensimmäisistä treffeistä!!! Kaikki tuntui helevetin hyvälle muuttoa edeltävään iltaan asti,kunnes lähdin käymään "muutamalla" ja päädyin yllättäen omalle asunnolle. Silloin epäilin koko homman järkevyyttä ensimmäistä kertaa todenteolla. Olin jo peruuttamassa muuttoautot ja laittamassa koko suhteen jäihin. Huikeen 10minuutin miettimisen jälkeen. Että se siitä kypsyydestä. Vai olikohan se sitä tervettä järkeä mitä ei nuoren pojan mielessä ollut hetkeen ollut. En muista miten se sitten siihen taipui, että kamat siirrettiin ja asuttiin seuraavana päivänä yhdessä. Ex sisusti koko asunnon uusiksi ja hienon nuorenparin asunnon siitä tekikin. Ei varmaa ole miehille yllätys,että lätkä-ja fudispaidat ei enää roikkunut seinillä. Minulle oli käytännössä jo silloin aivan sama minkälainen asunto olisi, kunhan tiedän missä se sijaitsee ja että siellä ei nyt mitään aivan kuvottavia sisustusjuttuja ole.

Sen jälkeen alkoikin enemmän tai vähemmän taistelu yhteisistä ja omista menoista. Yleensä se olin minä joka oli menossa ja ex halusi viettää koti-iltoja. Raha oli myös alusta asti yksi yleisimmistä tappelun aiheista. Kuullostaakohan kellekkään tutulta, että ekat riidat on menoista ja rahasta? :D Melkein voisi sanoa, että tappelimme teini-ikäisen innolla ja sovittiin sitten myös samalla tahdolla. Silloin vielä alkuun sentään sovittiin...

Jokunen kuukausi meni kimpassa asumista ennen kuin otettiin meille koira. Ex halusi välttämättä, koska "kotonakin" oli ollut ja itselläni oli niin epäsäännölliset työ-ajat, että hän joutui olemaan paljon yksin. Taistelin aikani sitä vastaan, mutta niinkuin yleensäkkin taivuin jokusen päivän suostuttelun jälkeen.

Eli ekoista treffeistä oli mennyt n.8kk ja asuttiin yhdessä ja meillä oli koiranpentu!!

Pelkästään tähän on tyhjentynyt pääni tältä illalta. Yllättävän raskasta muistella 7 vuoden takaisia tapahtuneita asioita.

Paljon tuli mietittävää jo näiltä ensimmäisiltä kuukausilta.

Seuraavaan kertaan.